sunnuntaina, toukokuuta 14, 2006

Puuh...

Ei ole ihmisen hommaa yrittää sairaana puuhata kaikkea "pakollista". Joku kevätflunssa on meidän perheessä jyllännyt niin että vähän väliä on joku kipeenä ja uskotteko että lentäminen tukkoisen nenän kera ei ole todellakaan mukavaa? Onneksi vielä pari päivää aikaa toipua ennen seuraavaa lentomatkaa. Kun vaan vielä saisi hartiat kondikseen, oikea puoli on pahassa jumissa, yli viikon on jo kestänyt kivut ja tuntuu että vaan pahenee.

Neulepuuhia on yllä olevien lisäksi häirinnyt vaja jonka pihalle kokosimme kaupan valmiista osista. Tosi kätevää. Neljä iltaa siihen riitti, eikä kiirettä näköjään olisi ollut kun ei niitä lupailtuja vesisateita ole täällä näkynyt.

Kaimani ohjeella tein ponchoa, mutta nyt kun palat on valmiina, tuli todettua että ei siitä taida ponchoa tullakaan. Paloista tuli liian pitkät, kun unohtui ottaa se mitta muistiin. Neuloin vaan niin paljon kuin lankaa riitti. Mutta nou hätä, näistä tulee sitten huivi tai vähän erimallinen poncho, sillä ei ole mitään tarvetta purkaa mohairia ;-)


Reissuun lähtiessä koin myös aikamoisia ongelmahetkiä sillä minulla ei ollut yhtään matkaneuletta ja pakko sitä jotain on mukaan ottaa kun on kokonaiset kaksi iltaa poissa kotoa. Pitkällisen pohdinnan (lankalaatikoiden penkomisen ja ohjeiden selaamisen) jälkeen aloitin Shedir-pipoa (ohje löytyy tästä pdf:stä) joka ehti reissulla näin pitkälle.

Palmikoiden tekeminen liikkuvassa bussissa osoittautui hieman haasteelliseksi, mutta kelläpä sitä kiire olisi...

Äitienpäivän aamuna sain aamiaistarjoilun kera lahjoja

Ihania!

1 kommentti:

  1. Kauniita töitä! Ja flunssassa lentäminen on kauheeta! Mä kävin pari vuotta sitten Englannissa ja mentiin sinne välilennon kanssa ja mulla oli flunssa. Meno-ja paluumatkoilla tuli nousuja ja laskuja yhteensä 8 kertaa :/

    VastaaPoista