tiistaina, huhtikuuta 18, 2006

Palmikoita

Oi ihanuutta! Ei millään malta blogata tai edes lukea teidän muiden blogeja kun saa neuloa näin upeaa lankaa palmikoiksi. Tästä voi siis päätellä mitä minä tein koko pääsiäisen vapaat hetket.

Olen viime aikoina löytänyt itsestäni kärsivällisyyttä, joka aina välillä tuntuu hyvin oudolta. En nimittäin oikeasti ole kärsivällinen ihminen. Jahkaaminen on turhauttavaa, mutta näköjään osaan suhtautua siihenkin omissa käsitöissäni toisin kuin töissä. Tähän ponchoon oli ohjekin, mutta kun alku ei silmää miellyttänyt, purin koko homman alkutekijöihinsä. Sen jälkeen etsiskelin kirjoista ja netistä palmikoita ja päädyin tähän yllä olevaan yhdistelmään. Sitten piirsin itselleni kaavion excelillä ja lyijykynällä (excel ei ymmärrä palmikkosiirroista mitään, kumma juttu) ja vasta sen jälkeen aloitin uudelleen neulomisen. Työtä ei malttaisi laskea käsistään kun langan värinmuutokset ja palmikoiden muodostuminen tekee siitä niin mielenkiintoisen.

Palmikot ovat minulle uusi "aluevaltaus" sillä tämä on vasta neljäs (ja suurin) palmikkoneuleeni. Ensimmäistä kertaa tein palmikoita nuken makuupussiin jossa totesin että palmikon kiertojen laskeminen on vaikeaa. Seuraavat palmikkoneuleet olivatkin pipo ja sukat joiden myötä totesin että kyllä minäkin kykenen tekemään palmikoita jopa niin että kuviot eivät mene samallalailla joka kerroksella vaan että ne kulkevat eri tahtiin.

Se voi olla että joku päivä näistä käsistä syntyy St. Brigid...

On hienoa löytää itsestään uusia taitoja ja erityisesti huomata miten kehitystä todellakin tapahtuu, työkuvioissa kun moiset ahaa-elämykset ovat vähän vähissä.

17 kommenttia:

  1. Tosi muhkeen näköstä:)Ja onnittelut uuden oppimisen innosta!

    VastaaPoista
  2. Upee!!

    Itse harjoittelen just samaa, teen vastaavantapaista, mutta vauvalle, onneksi, raitalangasta myös, mutta kakkosen puikoilla... ei ihan heti tule valmista!

    Mutta onnea, ihana on.

    VastaaPoista
  3. Vau! Näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
  4. Mahtavan upean näköinen neule tulossa. Onnittelut uuden oppimisesta. Niin se on, että töissä harvemmin tulee tunne, että "jees mä tein sen" tms. Kyllä ennnemmin tällä neulomispuolella onnistumisia tulee.

    VastaaPoista
  5. Oi miten upeaa työtä!!!
    Hurmaava!!!

    VastaaPoista
  6. Kuvittelin ennen, että palmikot sopivat parhaiten yksivärisellä langalla neulomiseen. En aavistanutkaan kuinka väärässä olin. Mielettömän upean näköistä!

    VastaaPoista
  7. Langan pitkät väriliu'ut oikein nostavat palmikot näkyviin ! Enpä olis uskonut että raitalanka voisi sopia palmikoihin ! Tosi kaunista...

    VastaaPoista
  8. Näyttää tosi hyvältä!

    VastaaPoista
  9. Kaunista palmikkoa tulee :-)

    VastaaPoista
  10. Kivan näköinen palmikko. Pirteä!

    VastaaPoista
  11. Kyllä tuota lankaa kannatti odotellakin! Upeaa palmikkopintaa!

    VastaaPoista
  12. tosi hienon nakoista, ja tosi mahtavan varista lankaa!

    VastaaPoista
  13. Onnittelut minultakin. Todella hienoa jälkeä. Ja värit aivan upeat. Työniloa edelleen.

    VastaaPoista
  14. Ihanaa lankaa! Näkyy yllättävän hyvin palmikot tuossa!

    VastaaPoista
  15. Aivan ihanat värit ja muutenkin todella upea=)

    VastaaPoista