sunnuntaina, huhtikuuta 02, 2006

Lankaa, vihdoin ;-)

Johan helpotti! Olen ollut vastentahtoisessa langanostolakossa maaliskuun ajan kun mikään lankakaupassa hivelty lanka ei ole aiheuttanut mitään värinöitä... Olen päätellyt että tämä johtuu siitä että mielessäni on ollut vain yksi työ jonka lankojen kaivaminen jostain varaston kätköistä on näköjään ollut vaikeaa. Nyt lankaa on kai vihdoin löytynyt joten kohta pääsee sitä aloittamaan (kun vaan lankakauppaan ehtisi...)

Helsingin työreissun yhteydessä löytyi juuri sopiva väli Menita-vierailulle jossa värinöitä jo alkoi tuntua. Sen seurauksena mukaan lähtivät nämä langat ja lisäksi muutamat Addit.

Laneteista tulee sukka, yksi monivärinen malli olisi mielessä ja pätkävärjätyistä Smarteista tulee jotain, se oli vaan upean väristä lankaa. Keskellä Dropsin alpakkaa, se päätynee lapsen pipoksi.

Neuletapaamisessakin mukana ollut lukunuttu tuli sitten purettua ja kun vielä kertalleen vaihdoin mallineulettakin, homma alkoi etenemään huomattavasti paremmin.

Kiitos automatkojen, ollaan jo näin pitkällä. Työt tosin ikävästi ovat tämänkin työn etenemistä haitanneet ;-) eikä Helsingissä ehtinyt iltaisinkaan neuloa kun jo kuukahti nukkumaan.

Uusi Ulla ilmestyi, kivoja ohjeita oli siinäkin. Kaksinkertaisten lapasten ohje vaikutti pätevältä, lasten lapasiin varmaan erityisesti voisin soveltaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti